*

Jukka Konttinen

Pelastuuko maailma kuten narratiivi lupaa?

Mediassa pinnalla ovat olleet vuosia uutiset saavutuksista ja skenaarioista uusiutuvan energian ja kestävän kehityksen saralla. Vihertäviä ajatuksia emppaavalle ja komppaavalle journalistille ne luovat uskoa, toivoa ja lohtua ja täten myyviä, mieluisia narratiiveja julkaistavaksi siitä, että ihmisen aiheuttamat ongelmat ilmaston lämpenemisessä olisivat voitettavissa uusimmilla ponnisteluilla ja läpimurroilla. On myös joukko poliitikkoja, jotka omaksuvat nämä ajatukset ja tulokset epäilyksittä ja ovat valmiita poliittisilla aloitteilla ja päätöksillään esimerkiksi julkisten tukiaisten osalta vahvistamaan näitä toimia. Myös kaikenkarvaiset kehittämiskonsultit ja -organisaatiot voivat tuntea tarvetta hypätä ”edistyksellisten” bandwagoniin ja julistaa ilosanomaa, jossa kehityksen jarru on pelkästään väärä asenne.

Sisältöihin kuuluvat mm. Saksan Energiewende uusiutuvan sähkön tuotantoennätyksineen, visiot maailman energiantarpeen tyydyttäminen uusiutuvalla sähköllä (mm. Neo-Carbon-hanke), sekä vaikkapa se, kuinka fossiiliset öljytuotteet voitaisiin korvata ulkoilman hiilidioksidia hyödyntämällä (Soletair-hanke).

Kun itse on tehnyt töitä energia- ja prosessiteknologian kehityksen ja niihin liittyvien haasteiden kanssa vuosikymmeniä, tulee monesti mieleen epäilyksiä liittyen siihen, mitä näissä tutkimuksissa ja skenaarioissa luvataan. Mutta jos näitä epäilyjä tuo julki ja yrittää perustellakin, niin saatetaan leimata asennevammaiseksi kalkkikseksi, joka vastustaa kaikkea uutta koska ei pysty luopumaan vanhasta.

Kaiken uuden kehittämisessä on aina riskinsä ja yhden ongelman ratkaisu voi luoda uusia. Ylioptimistisella uutisoinnilla annetaan ymmärtää, että uudet kehitteillä olevat energiateknologiat ovat heti käyttöönotettavissa ja ongelma on vain perinteiseen tukeutuvat energiatoimijat ja päättäjät, heidän salaliittonsa. (Vaikka nykyisen liiketoiminnan varjelemisen motiivia voisi ollakin). Mutta jos tarkastellaan tavoitetta, eli kasvihuonekaasupäästöjen tehokasta vähentämistä suunnitelmien mukaan, niin jos satsataan kehitykseen joka ei lunasta lupauksia, ollaan takaisin nollapisteessä. Samoin aikaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on entistä vähemmän. Kukaan ei voi varmasti tietää, että millä toimenpiteillä ja teknologioiden yhdistelmällä ilmastonmuutos saadaan pysäytettyä, vai hukkuuko maailma paskaan. Kuitenkaan harhaanjohtavien lupausten antaminen ei auta asiaa.

Ylioptimistista tiedottamista ja markkinointia tehdään luonnollisesti rahoittajien kuten pääomasijoittajien huomion herättämiseksi. Myöskään objektiivisemmiksi katsotut tiedetutkijat eivät ole vapaita tästä rahoituksen kilvoittelun motivaatiosta, etenkään kiristyvässä T&K-rahoituksen tilanteessa.

Vakavissa mielin tehdään globaaleja sopimuksia maailman kasvihuonekaasujen vähentämiseksi esim. Pariisin sopimuksella. Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla tosin todettiin vasta, että Pariisin sopimus ei korjaa ilmasto-ongelmaa. Sovitut hiilidioksidipäästöt vähenevät 56 gigatonnilla vuoteen 2030 mennessä, joka on kuitenkin vain yksi prosentti päästövähennyksestä, joka tarvittaisiin. On uskoteltu, etä aurinko- ja tuulivoima ovat miltei valmiita vastaamaan koko maailman energiatarpeeseen. Pariisin sopimus toteutuessaankin saisi auringon ja tuulen osuudeksi energiantuotannosta alle 3 % vuoteen 2040 mennessä. Puhumattakaan massiivista biljoonien dollarien tukiaisista 25 vuoden aikana.

Yksi aurinko- ja tuulienergiaa edistävä hanke on ollut Saksan energiakäänne, Energiewende. Siitä on viime vuosina kuulunut huonoja uutisia, joiden mukaan energiakäänne ei saavuta tavoitteitaan hiilidioksidipäästöjen hillitsemisen osalta. Lisäksi energiakäänteen mukaisten toimenpiteiden lasku yhteiskunnalle tulee olemaan korkea. Saman Talouselämän lehtijutun yhteydessä oli arvioitu Saksan sähköntuotannon tilannetta eri vuorokaudenaikoina vuonna 2023, jolloin aurinko- ja tuulikapasiteettia on enemmän verrattuna nykyiseen. Riippuen ajankohdasta, muulla kuin auringolla ja tuulella tehtävän sähkön tarve on tutkimuslaitos Fraunhoferin tekemissä simuloinneissa kymmenien gigawattien tuotantokapasiteetin luokkaa. Jos muuta keinoa ei kovin nopeasti kehitetä, niin tämä hoidettaneen fossiilisen hiilen ja maakaasun poltolla. Vasta ilmestyneen Spiegel-lehden jutun mukaan kasvihuonepäästöt ovat Saksassa eivät laskeneet vaan hieman kasvaneet (vuoden 2017 alkupuoliskolla 1,2 % edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta), Energiewenden toimenpiteiden tuloksena.

Mitä Suomeen tulee, Tiedetuubi-portaalin artikkelin mukaan visiot uusiutuvien energiamuotojen onnelasta ovat täynnä hypetystä. On viritelty skenaariota siitä, että vuoteen 2050 mennessä Suomi on täysin päästötön. Yksittäisenä tutkimushankkeena Neo Carbon Energy on VTT:n, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, sekä Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteishanke. Se sai vuosille 2014-16 yhtenä Tekesin kärkihankkeista rahoitusta vajaat 5 miljoonaa euroa.  Hanke referoi  mm. Standfordin yliopiston professori Mark Z. Jacobsonin tutkimusryhmän visioita siitä, kuinka maailma voisi hankkia energiansa sähköinfrasta ja tämä voitaisiin tehdä 100 % uusiutuvilla (aurinko-, tuuli-, ja vesivoima) vuoteen 2050 mennessä. Hankkeen yhteydessä on voitu nähdä useita arveluttavia seikkoja. Suora lainaus: ”Kritiikin mukaan hanke on saanut Suomessa huomiota maalailemalla päästötöntä taivaanrantaa. Vaikka väitteet nojaavatkin osaksi jo ongelmallisiksi todettuihin tutkimuksiin, on kritiikki ohitettu. Myös laskelmien pohjaoletukset vaikuttavat varsin hatarilta.” Edelleen:” Tarvittaisiin enemmän tieteellistä näyttöä, sekä avointa ja asiapainotteista keskustelua. Alan ammattilaisten pitäisi osata ottaa kattavammin ja kriittisemmin kantaa aiheeseen, joka on herkkä sekä yhteiskunnan että ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan kannalta.

Olen itse seurannut Neo Carbon-hankkeen Twitter-tiliä ja olen samaa mieltä kuin kritiikkiä esittänyt joukko kirjoittajia PassiiviIdentiteetti-blogissa siitä, että ko. hankkeen tiedotuslinja näyttää varsin ylimieliseltä ja aggressiiviselta. Blogi puhuu suoranaisesta kriitikoiden solvaamisesta, joka nyt on tosin rauhoittunut. Edellä kirjoittamaani myötäillen (suora lainaus): ”Alalla saa kritiikin mukaan yhä enemmän valtaa tiede, joka vaikuttaa tosiasiassa enemmän aktivismilta. Vain osa ratkaisukeinoista (yleisimmin tuuli-, aurinko- ja vesivoima) on hyväksyttyjä. Vastakommentit ja kritiikki kuitataan asennevammoina tai piiloagendoina.” Sikäli kun voidaan epäillä Neo Carbon-hankkeen tiedotuksen olleen poliittisluonteisesta aktivismia tai lobbausta, niin minusta kyseinen linja ei ole soveltuvaa VTT:n tai Lappeenrannan teknillisen yliopiston kaltaisille tiedemaailman vaikuttajille, joilta osoittaisi objektiivisuutta.

Tiedetuubi-blogissa todetaan myös itse alussa esiin tuomani ongelma mediahypetykseen ja lohduttavien narratiivien kertomiseen, eli että ns. 100 % uusiutuvia-tutkimusartikkelit nostetaan useiden ympäristötahojen energiapolitiikan peruspilareiksi - vaikka myöhempi vertaisarviointi olisikin osoittanut tutkimukset virheellisiksi, puutteellisiksi tai vähintäänkin yltiöoptimistisiksi. Rauli Partanen kritisoi Kaikenhuippu-blogipalstallaan Neo Carbon-hankkeen mukaisen visioidun uusiutuvan sähköjärjestelmän toteutettavuutta Suomessa, liiketaloudellista epärealistisuutta.

Uusiutuvaan sähköön perustuvaan infraan liittyy vielä ratkaisemattomana haasteena sähkön varastointi. Tähän ollaan kehittämässä ratkaisuksi ison mittakaavan akustoja sekä ns. Power to Gas-teknologioita. Molemmista osa-alueista on pilotointihankkeita menossa. Gigawattien hetkellisiin sähkönjakelutehoihin pystyvien akustojen kaupallistumiseen lienee matkaa. Samoin Power to Gas-teknologiat eivät ole vielä kaupallisia, kuten joku on saattanut kuvitella. Kokonaishyötysuhde uusiutuvasta sähköstä varastoitavan metaanikaasuun ja sähköntuotto metaanin polttamisesta voi jäädä matalaksi, kaupallisen toteutettavuuden ja kannattavuuden osalta. Prosessin vaatima hiilidioksidi jouduttaneen ottamaan hiilipitoisen polttoaineen polton savukaasuista, jotka voivat tuoda mukanaan epäpuhtauksia katalyyttisille synteeseille.

Toinen suomalainen hanke, joka sai näyttävää mediajulkisuutta viime juhannuksen tienoilla, on Soletair, jossa on mukana samoja toimijoita kuin Neo Carbonissa. Lähdin itse oman tietämykseni ja julkistettujen tietojen varassa arvioimaan ko. hankkeen mukaisen ”Öljyä ilmasta” tuotantojärjestelmän toteutettavuutta mm. Saharan autiomaassa. Kuten artikkelissa totean, on tietysti hyvä että täysin uutta ja mullistavaa, läpimurtoja, kehitetään, mutta kaupalliselta toteutukseltaan niiden pitäisi olla riittävän resurssitehokkaita, jotta niillä olisi merkittävää vaikutusta lähitulevaisuudessa. Tuotettaessa öljyä ilmasta haasteena on mm. se, että hiilidioksidia ilmassa on kovasti vähän, noin 0,04 tilavuusprosenttia. Samoin suuren sähköntarpeen takia teollisesti merkittävän (miljoona tonnia vuodessa) Saharassa sijaitsevan tuotantolaitoksen vaativa aurinkosähköpaneelisto on satoja neliökilometrejä. Tuhannen megawatin ydinvoimaloitakin menisi äkkiä yhden tai kahden käden sormien määrä. Haasteena ei siis pelkästään ole se, että aurinkopaneelien hinnat jatkavat huimaa laskuaan. Kuten Kaikenhuippu-blogissakin todetaan, aurinkopaneelien hinnat eivät ole niin alhaisia kuin tutkijat odottavat, vuonna 2050.

Poliittisten päättäjien ja joskus professoristasoisten keskustelijoidenkin kanssa näistä asioista puhuessa törmää argumenttiin, ns. it-harhaan, että kehitys voisi kulkea yhtä nopeasti, kuin mitä it-alan innovaatiot ja kaupalliset tuotteet kuten älypuhelimet, mobiili tietotekniikka ja vaikka tietokonepelit, ovat syntyneet. Kuten omassa blogissani totean, energia- ja prosessitekniikan kehitys on muutakin kuin bittien ja algoritmien sekä elektroniikan kanssa pelaamista. Luonnonlakeja vastaan taistellaan joka päivä ja Murphyn laitkin ovat mukana. It-teknologiaa vastaavampi vertailukohta on vaikka vetyteknologian ja vetytalouden kehittäminen, josta on puhuttu 70-luvulta lähtien. Samoin ainakin 90-luvun alusta on puhuttu siitä, että kaikki maailman sähkö voitaisiin tuottaa aurinkopaneeleilla Saharassa. Hitaasti ovat kuitenkin edistyneet. Jälkimmäinen arvio näyttää olevan sukua edellä mainitulle ”öljyä ilmasta”-visiolle.

Neo Carbon-hankkeen tutkijat eivät tunnu pitävän bioenergiaa vaihtoehtona vuoden 2050 skenaarioissa. Hallituksen biotalousstrategian vastaiseen rintamaan on asettunut joukko tutkijoita, ns. Bios-ryhmä. Kampanja pantiin alulle huhtikuun 2017 lopussa julkaistulla 68 tutkijan adressilla, jossa vastustettiin metsien käytön lisäämistä. Sitä esitellään ”tutkijayhteisön” kannanottona. Tutkijoiden addressin kannalle asettui myös Suomen Kuvalehden arvostettu blogisti ja skeptikko Tiina Raevaara, puhuen ”erävoitosta”. Sen takia, että Euroopan parlamentin Ympäristövaliokunnan linjauksen mukaan Suomen suunnittelemat metsien lisähakkuut muuttavat metsän hiilinielun sijaan hiilidioksidin lähteeksi. Kuten itse omassa blogissani totean ja Suomen Ilmastopaneelikin vahvistaa, lisähakkuut eivät estä Suomen metsien hiilivaraston kasvua, ainoastaan kasvuvauhti hidastuu joksikin aikaa. Tämä ei kuitenkaan näytä riittävän kriitikoille, vaan jutut otsikoidaan ”hiilinielu pienenee”.

Vakavasti otettavaksi tarkoitetusta ja objektiivisuuteen käsittääkseni pyrkivästä Suomen kuvalehdestä voi löytää melkoisen joukon tuoreita artikkeleita, joissa linjana on julkistaa em. kriitikoiden näkemyksiä, biotaloustrategiaa ja lisähakkuita vastaan. Sikäli kun eri intressiryhmien esittämille tutkimustuloksille ja adresseille voi esittää kritiikkiä, tuntuu omituiselta että arvostettu lehti valitsee tällaisen tiedotuslinjan, joka tuntuu lobbaukselta.

Hannes Mäntyranta väittää artikkelissaan ilmiötä ”tiedeyhteisön nimissä käytäväksi kampanjaksi metsäbiotaloutta vastaan”.  Hän muistuttaa, että Bios-ryhmän kannanotto ei ole koko tiedeyhteisön kanta, itse asiassa tiedettä ollaan nyt alistamassa julkilausumille. Hakkuiden lisäyssuunnitelmia kannattaa myös joukko tiedetutkijoita. Lisäksi adressin allekirjoittajista suhteellisen harvan pitäisi olla sellainen metsäntutkija tai biologi, joilla on todellista asiantuntemusta tähän asiaan.

Lopuksi

Mitä tulee siihen maailman pelastamiseen ja ilmastomuutoksen pysäyttämiseen halutulla tavoin, niin toki erilaisia keinoja kannattaa kehittää ja niiden tutkimusta ja tuotekehitystä rahoittaa. Ja sitä työtä teen itsekin. Koska esitetyillä aikatauluilla (kehittyneiden maiden khk-päästöjen olennainen lasku muutamassa vuosikymmenessä) aikaa ei ole rajattomasti, niin ei välttämättä ole aikaa odotella uusien innovaatioiden, kuten sähkön varastointiteknologioiden kehittymistä. Kuten St1:n Mika Anttonen totesi jossain haastattelussa, on vaarana, että sataprosenttisesti uusiutuvien kehityksen ”juna pysähtyy”. Lisäksi pitäisi panostaa resurssitehokkaisiin ratkaisuihin, jotka eivät synnyttäisi uusia ongelmia ratkaistavaksi.

Lohduttomuuteen ja panikointiin ei ole vielä syytä. Vaikka sinänsä lohduttomaksi voisikin vetää ennusteiden suuri hajonta - siis jos toinen ennuste toteaa, että auringolla ja tuulella tehdään 3 % maailman energiasta vuoteen 2040 mennessä ja toinen ennustaa, että maailman energiantarve voitaisiin tehdä 100 % samoilla lähteillä vuoteen 2050 mennessä, vesisähköllä täydennettynä. 

Mitä tulee nykytilanteeseen ja mikäli poliittinen peli taakanjaosta khk-päästöjen vähentämiseksi EU-maissa menee kuten nyt näyttää, sen voittajia ovat EU-maat, jotka ovat viherpesseet energiantuotantonsa aurinko- ja tuulisähköllä. Tehden kuitenkin valtaosan energiastaan fossiilisilla.

En kuitenkaan haluaisi pidättäytyä ajatuksessa, että maailma on pelastettavissa ainoastaan aurinko-, tuuli- ja vesisähköllä ja näiden varaan rakennetulla sähköinfralla. Minulla ei ole suurempia intressejä puoltaa tai vastustaa ydinvoimaa, mutta uusiutuvan kotimaisen bioenergian ja biopolttonesteiden, samoin kuin lisähakkuiden puolesta puhuu juuri se, että muiden teknologioiden vaatimat kaupalliset läpimurrot voivat kestää paljon enemmän kuin hypettäjät ja maailman pelastuksen narratiivien ylläpitäjät ovat mediassa uskotelleet. Ainakin näiden läpimurtojen aikataulu näyttää perustuvan joihinkin hatariin tietoihin ja olettamuksiin. Kun biopolttonesteteknologioiden läpimurrot tehdään, mikään ei estä valmistaa jalostusasteeltaan ja hiilijalanjäljeltään korkeampitasoisia tuotteita samohin prosesseihin perustuen, samoista raaka-aineista. Esimerkiksi Neste Oil on pystynyt tuottamaan biodieseliä pelkistä jätebiomassoista, kun sitä aiemmin arvosteltiin rankasti ruoan tuotantoon käytettävän palmuöljyn käytöstä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset