*

Jukka Konttinen

Digi- ja somenatiivien tulevaisuus?

Tietokirjailija ja kolumnisti Petteri Järvinen totesi kerran, että ihmisiä ohjeistetaan tietoturvan kanssa niin tarkkaan, että näitä ohjeita on käytännössä vaikea, jos ei mahdoton noudattaa. Siispä ihmiset rupeavat fuskaamaan. Joka meistä ei ole fuskannut, heittäköön sen ensimmäisen kiven.

Samaa fuskausta tapahtuu somemaailmassa. On esitetty dokumentteja ja artikkeleita siitä, mitä riskejä sosiaalisen median käytössä on. Yksi viimeisimmistä oli YLE Areenasta löytyvä dokumentti Facebookin tavasta kerätä tietoa käyttäjistään ja sen mukaan esimerkiksi kohdentaa mainoksia. Luulen että käytännössä kaikki somekäyttäjät ovat havainneet sen, että myös Googlen haku rupeaa kohdentamaan mainoksia sen mukaan, missä olen käynyt ja mitä nettisivuja selaillut, erityisesti Facebookia. Kun esimerkiksi kävin lähellä olevassa pitseriassa, en tiedä olinko ilahtunut tiedosta, että kännykkäni omin nokkineen pyysi minua jo kirjoittamaan arvostelua ko. paikasta.

Sanotaan, että minkä kerran nettiin laittaa, se jää sinne ikuisesti. Siitä huolimatta, onhan tavattoman houkuttavaa ja koukuttavaakin vaikka tietysti käytännöllisen näppärääkin jakaa tuttaville ja ystäville valokuvia lapsista tai muista yhteisöäsi koskettavista tapahtumista. En ole varma, millä mielellä pojanpoikani on siitä, että näkee lapsuuskuvansa netissä 20 vuoden päästä. Vaikka jakaisin sen Facebookissa mahdollisimman kireillä julkisuusasetuksilla, niin mikään ei kai takaa sitä, mikä kuvan jakelu tulee olemaan viime kädessä.

Identiteettivarkauksista tms. puhumattakaan. Periaatteessa nyt kai on jo mahdollista aiheuttaa melkoista haittaa kelle tahansa meistä, jos joku vihamielinen taho jostain syystä haluaisi vahingollista virheellistä tietoa levittää. Takeena on kai vain se, että tällainen tavallinen pulliainen ei ole tarpeeksi kiinnostava tai hyödyllinen sellaisen toiminnan kohteeksi. Mitä enemmän nettiin jälkiä jätämme, tällaisen teon mahdollisuus, pelkästään kiusanteon mielessä ei ainakaan tule vaikeutumaan.

Siitä huolimatta on armeija konsultteja ja ihmisiä ainakin julkisissa organisaatioissa, joiden tehtävä on kannustaa ja auttaa ihmisiä julkaisemaan netissä ja somessa? Siitäkään huolimatta, että toiminnan hyötyjä, esim. Facebook ja Twitter, organisaation toiminnalle ei ole missään perusteellisessa tutkimuksessa todettu. Vaikka olisikin, niin epäilen että perustelut ovat silti vielä uskomusten taholla.

Onhan tuo ihan selvää. Jos joku olisi lukenut läpi ne yli 10000 twiittiä ja sen perään blogini, niin varsin tyhmäkin saisi jonkinlaisen kuvan persoonastani. Puhumattakaan että siihen pystyisi joku algoritmi. Käytin vasta twiitintuhoajaa, mutta se ei pystynyt pureutumaan 3000 ensimmäiseen twiittiini, kai koska ne ovat niin kaukaiselta ajalta. Oma asiansa on se, että katosivatko nuo viestit lopullisesti – voihan se olla että ne hävisivät vain profiilini laskurista.

Että kaikista varoittelusta huolimatta käytännössä kaikki meistä somettajista käyttäytyvät riskirajoilla tai niiden sisällä. Ehkä tarvitaan muutama tosi paha vahinko, että asia ruvetaan ottamaan vakavasti. Josko sittenkään pystytään muuta tekemään, kuin päätös somen sulkemisesta omalta kohdalta. Sehän on nähty, että kansainvälisiä palveluja on käytännössä hyvin vaikea jos ei mahdoton saada vastuuseen tekemisistään.

Oman näkökulmansa julkaisi kirjailija Hannu Raittila kolumnissaan, jonka mukaan nykyisetkin diginatiivit saattavat pudota kelkasta ikääntymisensä myötä, siis kun uudet palvelut tehdään aina uusille nuoremmille ikäluokille. Miten sitten someen kertyneelle identiteettilastille kävisi, jos digipalvelujen kehittäjät eivät olisi enää varttuneemmista vuosikymmeniä somettaneista kiinnostuneita, esimerkiksi Raittilan esiin nostaman ihmisoikeuden kannalta? Nythän ne seniorit jotka eivät opi taikka halua oppia digipalveluihin, on käytännössä unohdettu.

Riskejä on, mutta myös mahdollisuuksiakin, tietty. Kyllähän uudet palvelut on tehtävä aina sellaisiksi, että niitä valtaosa osaa käyttää. Mutta toisaalta some ja kaupallinen kulttuuri näyttää olevan aina kiinnostunut nuorista, koska nämä ovat potentiaalisia kohteita kulutuskäyttäytymisen muokkaamiseen. Ei taida olla näköpiirissä, että tämä lähes neuroottinen nuoruuden palvonta digi- ja mediamaailmassa olisi hiipumassa.

Siispä sometellen nyt vielä toistaiseksi, riskien merkkejä tarkkaillen. Voi olla, että me nykyajan diginatiivit jäämme pelkiksi statisteiksi, jos ei diginatiaisiksi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Hyvä ja tarpeellinen puheenvuoro.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset