Jukka Konttinen

Juuri nyt alamme vastuullisiksi?

Media (JSN:n ohjeisiin sitoutunut) on julkistanut vastuullisen journalismin kampanjan, jonka ”tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä”. Vedotaan ”luotettavaan tietoon”, mutta sentään osataan todeta, että ”virheet myönnetään reilusti ja ne korjataan”. Voi kunpa näin olisikin. 

Tulee epäilys, että laatutakuun sijasta kampanjalla yritetään pyhittää tai konfirmoida ns. valtamedia ja sen nykyinen tapa toimia. Kuinka on jo melkein klisee todeta, että journalisti ei antanut faktojen pilata hyvää tarinaa. Eikä tarvitse olla kyseessä ns. vaihtoehtoiset faktat.

Virheiden sattumista ei voi välttää kukaan. Ongelma ei ole myöskään niinkään epäluotettavassa tiedossa ts. valehtelussa. Laiskuuskin on sinänsä nhimillistä, eikä pelkästään henkinen. Kysymys on siitä, mitä asioita uutisoidaan, mitkä ylittävät uutiskynnyksen ja mistä näkökulmasta ("kenen leipää syöt, sen lauluja laulat"). Miten vedetään mutkia suoraksi. Miten määrä korvaa laadun. Kuinka uutinen on paras kun se myötäilee ja betonoi journalistin ennakkokäsityksiä. Jos ei toimituksen missiota ts. (ideologista) agendaa. Uutinen, joka myy eniten. 

Em. median ts. valtamedian missioon kuulemma kuuluu myös tietynlainen valistuksellinen tehtävä. Ongelmalliseksi sekin käy silloin, jos ja kun valistukseen liittyvää tietämystä ei riittävästi. Kun media ei ole vain "viestintuoja", vaan aktiivinen poliittinen toimija.

Seuraavassa mieleen tulevia esimerkkejä.

Tänä aamuna kysyttiin suomen kielen aseman säilyttämisestä sattumoisin suomen kielen professoreilta. Siksikö, jotta varmistettiin ennakko-odotusten mukainen vastaus? Etteikö ko. professoreilla olisi oma lehmä ojassa? Valtaosa esim. professorikunnasta tuskin liputtaa suomenkielisen julkaisemisen lisäämisen puolesta.

Ns. rajatiedon ja huuhaan asioissa toimittajat heittävät lähes poikkeuksetta faktantarkistukset ja järjen narikkaan, ja ainoastaan referoivat poppamiehen teesit, joka hypnotisoi varmuudellaan. Aika vasta HS nosti poiminnaksi toteamuksen ”Jotain siellä on”, kun teologi oli kerännyt kertomuksia kuoleman rajakokemuksista, joita tuskin tulkitsi elämänkatsomuksensa eli ennakko-odotustensa vastaisesti. Laajemmin kyseessä on "Lukujutun houkutus", jossa faktat eivät saa pilata hyvää tarinaa. Tosin skeptiset näkemykset kuten Skepsis ry:n huuhaa-palkinnot saavat mediahuomiota, mutta onko tässä kyseessä keskiarvoistamisen harha, ts. totuus rajatiedon asioista löytyy jostain puolivälistä? En ihmettelisi, jos joku toimittaja tai toimitus myöntäisi ajattelevansa näin. Mutta silläpä vältetään virheellisen tiedon korjaamisen vastuu.

Maahanmuuttokysymyksessä on painottunut uutisoitavaksi ihmisoikeudet ja rasismikysymykset. Tosin viime aikoina ongelmistakin on puhuttu. Ehkäpä osaltaan siksi, että meteliä painottuneesta näkökulmasta on pidetty. Tämän alueen ongelmallisuudesta kirjoitti emeritusprofessori Kanniainen erinomaisesti. Professori Matti Viren kyseenalaisti argumentin, että maahanmuuton lisääminen pelastaisi huoltosuhteemme.

Urheilujournalismi on myös aika keskeistä valtamediassa. Siinä urheilutoimittajien näkökulma näyttää olevan enemmän fanitus, kuin objektiivisuus. Painotus on vääristynyt huippu-urheiluun. Emeritusprofessori Heinilä kirjoitti "huippu-urheilun päivittäisestä tehoruokinnasta".

Oma lukunsa on terrori- ja katastrofiuutisointi, jossa määrä korvaa laadun, kun raportoidaan "hetki hetkeltä", vaikka mitään uutta sisältöä ei olisikaan. Kun illan pääuutislähetyksessä listataan "päivän ruumiit" ja mässätään täysin toisarvoisilla yksityiskohdilla. Tapahtuman merkityksettömyydestä yleisön jokapäiväiseen elämään tarvitse välittää, kunhan juttu myy.

Samoin monimutkaisen energian tuottamiseen liittyvän kysymyksen pelkistäminen "Tiede vastaan talous"-vastakkainasetteluksi ja medioiden asemoituminen jommallekummalle kannalle, mistä linkki aiempaan blogiini.

Ja kun tiede tuli mainittua, niin tiedeuutisoinnissa voi kelvata skuupiksi uusi löydös joka haastaa olemassaolevat käsitykset. Tutkimuksen menetelmissä ja tulosten tulkinnassa olevat mahdolliset ongelmat selviäisivät helposti tarkistamalla alan asiantuntijalta, joka osaa asettaa uutisen mittasuhteisiinsa. Toki tätä tarkistusta tehdäänkin, vaan skuupin houkutuksessa ja kiiressä se voi unohtua, eikä virhettä oikaista jälkikäteenkään.

Pääsiäisen aikaan sijoittuneet, Aku Louhimiehen ja Jari Sillanpään töppöilyjen mediaruotiminen on saanut jotkut pohtimaan lynkkausmentaliteettia ja anteeksiannon unohtamista, kuten Mikko Wennberg kirjoittaa. Ja Marja Heinonen pohtii "julkisuuden syklit ovat nopeampia kuin anteeksiannon tahti". Kiinnostus jutusta on ohi nopeasti, ja median lihamyllyyn haetaan jo uutta jauhettavaa. Piittaamatta vahingosta syytteiden kohteille?

Vielä voisi mainita ns. Sipilägaten, jossa Juha Sipilä kuohahti toimittajalle väitetyistä Terrafameen liittyvistä rahallisista kotiinpäin vetämisistä. Eli syytöksiä vailla ainuttakaan todistetta, paeten sananvapauden taakse. Todeten vain, että väärät syytökset oikaistaan myöhemmin. Välittämättä vaikkapa Sipilän läheisille mahdollisesti aiheutuneesta haitasta. Samoin Matti Vanhasen lautakasa-jupakka. Kun molemmat herrat osoitettiin syyttömiksi esitettyjä epäilyksiä kohtaan, niin voi yhtyä Tere Sammallahden toteamukseen (journalisti-inkvisitio), että "Vanhanen (ja varmaan Sipiläkin) on monen silmissä edelleen syyllinen".

Näyttää myös siltä, että mediahuomiossa tärkeämpää kuin se, mitä kirjoittaa on se, kuka kirjoittaa. Esimerkiksi vaikka Paavo Väyrynen tuntuu saavan säännöllisesti mediahuomion kulloisella aivopierullaan. Siinä määrin, että hän jo ihmettelee, jos sitä huomiota ei heti näykään. Samoin jos itse olen mielestäni tuonut esiin jonkun olennaisen pointin, se saattaa nousta huomoon vasta jonkun mediapersoonan nostamana. Kun tällainen mediauskottavuus pitäisi ensin hankkia, en ihmettele etteivät sitä kovin useat asiantuntijat tee.

Esimerkkejä on lukemattomia. Mitkä ongelmat eivät sinänsä todista ns. vaihtoehto- tai valemedioiden puolesta. Hieman tutustuttuani MV-lehteen ja Oikea Media:an, en voi olla eri mieltä Petra Nyqvistin tulkinnasta tuoreessa blogissaan, että valemedioiden artikkelit ovat ”puhdasta mielipidevaikuttamista jäljitellen uutismedian ilmiasua”. Kirjoittajilta, jotka antavat näytteitä suvaitsemattomuudestaan eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan. (Uskonnollisten kohdalla suvaitsemattomuuden tietyllä makaaberilla tavalla ymmärtääkin, siis jos he ajattelevat toisinajattelevien suistuvan helvettiin joka tapauksessa).

JSN:n kampanja on siis sikäli arveluttava, sanoisinko hyvesignalointia, jos sillä yritetään lakaista pois näkyvistä edellä esiin tuomiani ongelmia. Sitä sisäänrakennettua konfliktia, että jutut pitää saada myytyä yleisölle mahdollisimman laajasti ja nopeasti - koskien YLEä yhtä lailla. Sen takia mm. määrää korostetaan monilla aihealueilla laadun kustannuksella (katastrofi- ja terroriteot, urheilu, julkkisjuorut,…). Samoin virheitä ei tehdä pelkän tietämättömyyden tai inhimillisen erehdyksen takia, vaan laskelmoidaan, otetaan tietoinen riski kilpailussa saada juttu ulos ensimmäisenä.

Toki kun em. ongelmalistan JSN:n edustajille esittelisi, niin todenäköisesti eivät ainakaan suoraan kiistäisi. Mutta johtaako se minkään muuttumiseen, on kysymys. Kun kaikki myöntävät, että juttuja tekevät inhimilliset ihmiset, mutta kannattaako sitten markkinoida mielikuvaa jonkinlaisesta aukottomasta faktantarkistuksesta.

Eniten kuitenkin ehkä ärsyttää median päivittäinen mielikuvamarkkinointi, kuinka journalismin teko siten kuin sitä nyt tehdään, on ihailtavaa ja jopa sankarillista. Millaisia megatähtiä sen edustajat ovat. Kun näyttää, että nämä vakavissaan uskovat tähtiä ja sankareita olevansa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Pientä skeptisyyttä tuo JSN:n kampanjointi herättää, etenkin kun valtamadia tuntuu toistavan vastaavia suorastaan vuosittain. Kun myynti putoaa, vakioratkaisuna on mainonnan lisääminen. Kun uskottavuus putoaa, miksipä ei käytettäisi samaa menetelmää. Mainonnan lisääminen on helppo ratkaisu, tuotteen parantaminen on jo paljon vaativampaa, mutta jos mainoskampanjaa ei seuraa tuotteen parantaminen, mainoksen teho häviää nopeasti ja samoin käy mainostajan uskottavuuden. Ja sen jälkeen peli on yleensä menetetty.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Ei tosiaan tarvitse paljon vaivannäköä osoittaa, että väite "virheet korjataan" on potaskaa.
Ehkä niihin virheisiin pitäisi hakea korkeimman oikeuden tuomio niin sitten korjattaisiin.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Mietin vielä, että keneltä ajattelijalta olen saanut elämässäni hyviä oivalluksia. Tietokirjailijoilta, blogisteilta, elinkeinoelämässä olevilta vaikuttajilta.

Poliitikkoja ja toimittajia tähän sakkiin ei taida kuulua. Ehkä heillä on liian kiire tuottaa syvällisiä ajatuksia. Tai liikaa tarvetta palvoa keskinkertaisuutta.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Blogisti: "Ns. rajatiedon ja huuhaan asioissa toimittajat heittävät lähes poikkeuksetta faktantarkistukset ja järjen narikkaan,"

Näin vaikuttaisi käyvän, mutta ei ainoastaan noissa aiheissa, vaan myös ns. kovien tieteiden uutisoinnissa.

Viimeisin esimerkki on MTV3:n ja Hyysärin Newsweek:stä kopioma uutinen, jossa väitetään, että 7% astronautin geeneistä sai pysyviä muutoksia avaruudessa. Puhdas valhe.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

En ota tuohon uutiseen suoraa kantaa mutta on monesti todettu kuinka media nostaa jonkin poikkeavan tiedeuutisen sen kohuarvon takia. Tosin joissain jutuissa sentään ottavat toisenkin näkökulman pyytämällä jotain suomalaista tutkijaa kommentoimaan.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Ei voi olla kovin tyytyväinen noihin toimittajien valitsemiin tutkijoihinkaan. On jäänyt vaikutelma, että "tutkijat" on valittu toimittajien kaveruuden, tai muun sekundaarisen syyn perusteella, ei asiantuntijuuden.

Ko. uutinen on hyvä esimerkki tiedeuutisesta, joka on faktoja muuttamalla ja hylkäämällä muokattu pseudotieteelliseksi viihdepökäleeksi. Ydin on se, että, mikäli toimittajat menevät noin pahasti metsään yksinkertaisessa tiedeuutisessa, miten voi luottaa heidän olevan oikeassa missään muussakaan? Kyse on ennenkaikkea luotettavuudesta, jota on juhlallisesti julistettu toimittajien keskuudessa. Luotettavuus pitää ansaita.

YLE näyttää menneen samaan harhaan omassa uutisoinnissaan. Loppuun vielä laitettu toimittajan oma "hörhöily": "Tulokset näyttävät vahvistavan, että ihmistä ei ole luotu avaruuden kaltaiseen elinympäristöön."
https://yle.fi/uutiset/3-10119081

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen Vastaus kommenttiin #6

Täytyy tietysti muistaa, että toimittaja voi tosiaan ottaa netistä listan tutkijoita kelle soitella. Vaan ei läheskään kaikki, sanoisinko harvempi on halukas vastaamaan saatikka tulemaan kommentoimaan asioita uutislähetyksiin tai lehteen.

Voi olla toki että soitetaan sille tutulle, jolta varmimmin saa myöntävän vastauksen ja kommentit. Jotkut kun tykkäävät tällaisiksi lausuntoautomaateiksi ruveta, ainakin enemmän kuin toiset.

Toimittaja myös voi haluta tutkijan ottavan kantaa oman agendansa mukaan, mikä ei joka osa-alueeltaan kuulu asiantuntijan kompetenssiin. Saatikka kiinnostukseen. Mutta toimittaja ei tätä ymmärrä. Välttämättä tai läheskään aina.

Lisäksi on se tutkittu psykologinen tekijä, että jotkut ovat valmiita sanomaan varmoja mielipiteitä, riippumatta siitä kuinka paljon tai kuinka monipuolisesti ovat perehtyneet.

Toimituksen poiminnat