Jukka Konttinen

Nettikaupan pahin riski on Suomen Posti?

Olen lähettänyt ja vastaanottanut kymmeniä kirjeitä ja paketteja viime kuukausien aikana. Nettikirpputorien kautta tavara vaihtaa omistajaa. Olen uskaltautunut ulkomaisillekin nettikaupoille, kuten Ebay ja esim. Kanadasta tuli kirje muutamassa päivässä. Nettihuutokaupat ovat aina auki, valikoima on hurja ja hinnat toimituskuluineenkin kohtuullisia, selvästi alempia kuin kivijalkamyymälöissä. Hintavertailu on helppo tehdä ennen ostopäätöstä jolloin epärealistiset hintapyynnöt voi ohittaa.

Meinasin jo laittaa kiitossanat Postille siitä, että kaikki on mennyt hyvin. Vaikka lähettäjä olisi pakannut tuotteen siten, että kuoresta voi päätellä siellä olevan jotain arvokasta, niin lähetys on tullut myös kirjeenä perille. Kun tuotteen arvo on kympin-parin luokkaa, kirje on relevantti vaihtoehto.

Kunnes sitten viime perjantaina postilaatikko oli tyhjä. Osasin odottaa postia, koska perjantaisin jaettu aikakauslehti jäi tulematta. Panin ohjeistuksen mukaan valitusta jakeluun. Sain sieltä palautteen, jossa pahoiteltiin asiaa, mitään ei tehtävissä.

Jos saisin euron jokaisesta palvelun virheen pahoittelusta, olisin rikas mies. Odottamani keräilykolikko kirjeessä tuli onneksi vasta eilen maanantaina, ettei se hukkunut. Aikakauslehden toimittaja lupasi lähettää uuden irtonumeron.

Viralliset säännöt ovat käsittääkseni, että lähettäjä vastaa siihen asti, kunnes vastaanottaja kuittaa. Ja jos laittaa ilman seurantakoodia vaikka kirjeenä, ei ole mitään mahdollisuuksia selvittää asiaa. Kuulemma jos seurannalla laitettu lähetys sitten katoaa, niin korvaus tulee painon mukaan!? 100 € kultarahan kohdalla se ei todellakaan kompensoi.

Olen lukenut someryhmistä, kuinka jotkut ovat taistelleet kadonneiden tai väärään paikkaan lähetettyjen pakettiensa kanssa.

Esim. Huuto.net- ja Ebay-sivustoilla on palaute- ja pisteytysjärjestelmä, joka antaa turvaa mahdollista myyjän tai ostajan virhettä tai vilppiä vastaan joten riski on oman kokemuksen mukaan pieni. Ebayssa voisi saada jopa rahat takaisin, jos toteaa että ei saanut lähetystä.

Nettikauppiaat, siis myös huutokaupat halunnevat olla todella tarkkoja maineestaan, todennäköisesti siksi, että pienetkin kuprut voivat olla tosi haitallisia liiketoiminnalle. Miten sitten voi olla mahdollista, että Suomessa on tämän kokoinen yritys kuin Posti, jolla ei ole mitään vastuuta asiakkaalle omasta toiminnastaan?

Riskitön vaihtoehto lienee toimittaa arvokkaiden tuotteiden kauppa kasvotusten, henkilöautolla matkustaen? Siinä riskinä ovat tosin nopeusvalvontakamerat ja hirvet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Olen lähettänyt joitakin todella tärkeitä kirjeitä kirjattuna, mutta siitä tulee ylimääräisiä kuluja. Kyllä peruslähetystenkin pitäisi tulla luotettavasti.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Saman totesi Postin virkailijakin peruslähetyksistä. Tosin katoamistapauksessa vain pahoitellaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Varo Jukka, ettei keräily lähde lapasesta. Siitä voi tulla jopa "maanista" jos pahasti käy.

Posti itse myöntää automaattisen lajittelun rikkovan aika ajoin lähetyksiä. Takavuosina mm. postin lajittelukeskuksessa Helsingissä oli jopa niin innokkaita lajittelijoita, että he lajittelivat arvopostia omiin lokeroihinsa. Lähetyksiä katoaa yhä vuosittain melkoinen määrä, vaikka ketju on sinänsä aukoton.

Yksi heikko lenkki on jakajaporras.

Olen itse vastaanottanut lähetyksiä, jotka on jaettu minun postilaatikkooni, vaikka oikea osoite on saman kadun toisessa päässä. Osoite siis oli lähetyksessä aivan oikein, mutta lähetys oli jaettu väärin. Oli siis puhtaasti viitseliäisyydestäni kiinni, että lähetys jatkoi matkaansa oikeaan paikkaan. Kaikki eivät vaivaudu.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Niin, onko se että halvalla ostaa ja kalliilla myy. Vai sittenkin toisinpäin. Olen myymässä levykokoelmiani joihin retkahdin joskus 90-luvulla.

Odotettavissa on, että ne mehukkaimmat levyt menevät ja tavallisten massa jää käteen. Digitalisaatio romahdutti noiden arvon. Onneksi vinyyleille on omat harrastajat. Omiani en varmaan ikinä saa pois ja osan joutuu joskus ehkä kippaamaan sekajätteeseen.

Mukana noissa levyissä on sellaisia joissa selvästi löin ns. käteni paskaan. Eli keikoilta laittomasti julkaistuja bootleg-äänitteitä joiden äänenlaatu on huono. Kun nykyään paremman tasoisia saa suoratoistosta ilmaiseksi. Mutta myyjähän myy jos on ostaja joka on valmis luopumaan rahoistaan. Toivottavasti saivat edes kunnon krapulan rahoilla ostamistaan oluttuotteista.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

99,7% on postin onnistumisprosentti, ja lähettää yli 9 miljoonaa lähetystä päivässä, joten siinä hieman mittakaavaa.

Yrittäjänä lähetän kymmeniä lähetyksiä viikossa, ja viime vuonna yksi toimitus katosi.

Minä olen tyytyväinen, tietysti hinnasta voisi aina mutista, mutta kun ajattelee yhden kirjeen hintaa, niin halpaahan se on jos lähettää 2 eurolla kirjeen Hangosta Ivaloon. :)

Suomalaiset valittavat aina samoista asioista, posti, verotus ja hallitus, ja tietysti sää, siinä ei vuosien varrella muutoksia tapahdu :)

Suomen postia ei voi verrata keski-euroopan maihin, koska täällä nuo välimatkat ja asutustiheys on hieman toista.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"viime vuonna yksi toimitus katosi."

Se lähetys oli vastaanottajalleen arvokas.

Useimmat lähetykset eivät mahdu kirjekuoreen ja silloin postin lähetyskulut ovat jo melkoisen korkeat. Suurempi uhka nettikaupalle ovatkin nimenomaisesti toimituskulut kuin hävikki. Loota, joka ei mahdu postilaatikkoon, kustantaa jo 6 euroa tai yli.

Kiina on kauempana kuin Utsjoki. Sieltä postittaminen ei maksa vastaanottajalleen mitään. Ei mikään ihmekään, että Alibaba ym. kukoistavat. Niillä on valtava kilpailuetu pelkästään Kiinan kehitysmaa-aikaisten postisopimusten puitteissa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

No Alibaba laittaa lähetyskulut tietysti hintoihin. Mutta kun kauppa on massiivista ja muut kulut alhaiset niin se ei nosta hintoja liikaa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Harvinnaista että Ritala puhut asiaa!

Nimittäin tämä ongelma on myös muissa maissa, en tiedä onko kyse välttämättömästä pahasta, mikä tapahtuu pakosti.. Kumminkin ne postit kulkee monen paikan kautta ja niitä on paljon, joten ei ihme jos joku häviää silloin tällöin.. Suomessa onneksi häviää loppuenlopuksi todella vähän, ja täällä ei työntekijät laita kirjeitä omiin taskuihin!

mutta tietysti jos olet ostamassa jotain tärkeää/kallimpaa ja se häviää niin onhan se P"s"a juttu...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Oman keräilykokemukseni perusteella voin todeta, että Posti on toistaiseksi kohdallani täyttänyt tehtävänsä täydellisesti. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana useampi sata kirjekuorta sisältöineen on tullut perille. Yksikään ei ole kadonnut, pari kolme viipynyt normaalia kauemmin .

Kirjattuna on kulkenut ehkä parikymmentä, joiden sisällön arvo on ollut yli 300-400 euroa ja nekin lähinnä lähettäjän ehdotuksesta/vaatimuksesta.

Käsitykseni mukaan kirje kirjattuna ja kadonneena ei turvaa sen kummemmin sisällön arvoa.

Onhan se varsin erikoista, että kadonnut kirje sisältöineen ei Postin vastuulla käytännössä tunnu olevan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kirjaamisen idea on lähinnä todistaa, että olet em. kirjeen ylipäätään lähettänyt. Se ei anna itse kirjeelle minkäänlaista turvaa jakeluketjussa. Paketissa saman ajaa seurantakoodi. Lähetyksen voi toki myös vakuuttaa, mutta silloin lähetyksen arvon tulee olla huomattava, jotta vakuuttaminen kannattaa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Siksi juuri on miltei käsittämätöntä, että Ebay nettikauppa lupaa rahat takaisin tulemattomasta lähetyksestä jos on maksanut PayPalilla. Mikä on helppoa ilman lisäkuluja.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Jotain Postin luotettavuudesta kertoo sekin, ettei passia tai henkilötodistusta saa postinkautta.

Yllätyin kun kevät-talvella jouduin uusimaan henkilötodistukseni, entinen oli tullut vanhaksi.
Poliisilaitoksella minulle selvisi, ettei poliisihallitus lähetä mitään tärkeitä asiakirjoja enää postin kautta, vaan se pitää noutaa R-kioskilta tai "jonkun" yksityisen kuriirfirman toimipisteestä.

Helppohan se olisi kirjattuna ollut hakea tuosta parinsadan metrinpäästä, kuin nyt muutaman kilometrin päästä pakkasilla.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tässä asiassa Posti on ollut rehellinen ja ilmeisesti itse vetäytynyt passien jakelusta tietoisena siitä, että hävikkiä olisi syntynyt kiusallisen paljon lajittelukeskuksen puolella.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset