Jukka Konttinen

Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse

Uskontojournalisti, ystäväni Samuli Suonpää toteaa kolumnissaan: ”Medialta ei pidä vaatia syyttömyysolettaman kunnioittamista. Median tehtävä on kertoa tosiasioita – ei pelkästään sitä, mikä kyetään todistamaan.”

En halua dissata Samulin kirjoituksia sinänsä, ne harvoin jättävät minua kylmäksi - nostavat esiin kiinnostavia asioita ja oivalluksia, mielenkiintoisista näkökulmista.  Kuitenkin minusta kolumnin toteamukset ovat esimerkkiä siitä, kuinka journalistit ovat sokeita oman toimintansa ongelmille, jotka lapsikin voi tunnistaa. Että media on erehtymätön ja jos kuitenkin erehtyy, voi helposti oikaista virheensä – vailla vastuuta mahdollisista vahingoista syytöksien ja erehdyksien kohteeksi joutuneille.

En ole lakiasiantuntija, mutta minusta toteamus "Medialta ei pidä vaatia syyttömyysolettaman kunnioittamista. Median tehtävä on kertoa tosiasioita" on melkoinen kaksoisstandardi ja periaatteessa vapauttaa julkaisemaan mitä tahansa mistä tai kenestä tahansa, pelkän pahansuovan intuition perusteella. Olen ruotinut Vastuullisen median kampanjaa erikseen, siis että mitä ongelmakohtia uutismedian toiminnasta voi ainakin löytää. Samoin kirjoitin blogin YLE:stä eronneen Atte Jääskeläisen nostaman kritiikin pohjalta.

Mitä syyttömyysolettamaan tulee, niin voitaisiin ottaa esimerkkinä ns. Sipilägate. Jonka takia Jääskeläinen ja joukko toimittajia lähti YLE:ltä. Siinä olisi laskutaitoinen voinut päätellä ja kuten Tere Sammallahti toi esiin, että kuinka pienistä rahallisista eduista väitetyssä sukulaisyrityksen suosimisessa voisi olla kyse. Mutta laskutaitoa ei kai voi journalistilta edellyttää, kun on mehukas skuuppi käsissä.

Mitä lapsen tason ymmärrykseen tulee, niin jo kouluissa ymmärtääkseni käsitellään mediakriittisyyttä ja ei pelkästään jotain MV-lehteä tai sosiaalista mediaa. Journalistit ovat ihmisiä kuin muutkin ja laulavat niiden lauluja kenen leipää syövät. Veronmaksajille ”vastuullinen” YLE ei ole tässä minusta monessakaan kohtaa parempi. Leipä Ylelläkin näyttää tulevan viihderoskasta enemmän kuin ennen, kaiken maailman Villit kortit, tai väsyneet Hyvät katsojat-visailut ja kisailut, muka uusina keksintöinä. Joita formaatteja ostetaan samoilta yhtiöiltä kuin kaupallisille kanaville. Yle kilpailee suoratoistoa vastaan yhä enemmän samoilla keinoilla kuin kaupalliset. Esim. ansiokas ja kansalaisille hyödyllinen Kuningaskuluttaja lakkautettiin ehkäpä sen takia että vähittäismyynnin yrittäjät eivät tykänneet. Mediakriittinen Pressiklubi lakkautettiin, josta kirjoitin erikseen. Lavatanssikulttuurin ohjelmat lakkautettiin, koska neuroottisesti halutaan tavoitella nuoria yleisöjä. Ajankohtaisohjelmissa toimittajat haastattelevat toimittajia ja patsastelevat stylistin valitsemissa puvuissa, veronmaksajien rahoilla.

Kyseessä voi olla kupla, vahvistusharha, siis kun media toitottaa sankariuuttaan riippumattomina, totuuden etsinnässä. Itseään ruokkiva kierre on valmis, koska tästä käsityksestä tiedottaminen on omissa käsissä. Ja jos kritiikkiä annetaan, siihen ovat oikeutettuja journalistit itse, eivät kansalaiset, kuluttajat ja veronmaksajat? Tällöin on mahdollista tehdä kritiikki omista näkökulmista ja lakaista liian kipeät aiheet maton alle.

Kunhan journalistit ja media hoitaisivat hommansa, eivät menisi sieltä mistä aita on matalin. Panostaisivat laatuun sen sijaan että pitäisivät yllä jotain sankarimyyttiä omista tehtävistään. Eivät saa sillä muita vakuutettua kuin itsensä.

P.S. Varmuuden vuoksi totean, ettei tämä artikkeli ota kantaa maahanmuuton kysymyksiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset