Jukka Konttinen

Kaikki blogit puheenaiheesta IPCC:n ilmastomalli

Puhdas hiili - erittäin puhdas hiili

IPCC:n mallinnuksen mukaan ilmasto lämpenee hiilenpolton seurauksena. Mittavia ohjelmia on jo käynnistetty kivihiilen polttamisen lopettamiseksi.

Kivihiiltä voidaan polttaa myös puhtaasti - erittäin puhtaasti. Kaikki ilmastolle haitalliset aineet voidaan ottaa talteen ja hiilidioksidi voidaan kierrättää uusiutuvaksi energiaksi.

Maaperätutkimus palauttaa ilmastotutkimuksen juurilleen

Hiilidioksidin ilmastoherkkyys on IPCC:n viimeisimmän raportin mukaan 3 ℃ +- 1,5 ℃.

Imperium nostaa päätään, maapallo lämpenee jopa 5 °C vuosisadan loppuun mennessä

Tiedemiehet ovat varoittaneet vuosikymmeniä, että ilmastonmuutos aiheuttaisi äärimmäisiä tapahtumia, kuten kuivuutta, tulvia, hurrikaaneja ja metsäpaloja, joita esiintyy useammin, tuhoisampina tai molempina.

 

Ilmastotiede oikoo alalla vallinneita käsityksiä

Eihän siinä mitään, tiedeyhteisö käy normaalia väittelyä asioista ja siten tiede edistyy, tiede tunnetusti korjaa itse itseään.

21.9.2017

”Ilmastomuutoksen estäminen on helpompaa kuin tiedeyhteisö on aiemmin arvioinut, väittää uusi tutkimus.” https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/ilmastonmuutoksen-torjunta-voi-helpottua

 

6.6.2015

 

Konsensus ilmastonmuutoksesta 97 % manipuloiden

 Mediassa on näkynyt tietoja, että on olemassa 97 %:n konsensus eli yksimielisyys ilmastonmuutostutkijoiden keskuudessa, että maapallon lämpeneminen on ihmisen aiheuttama. Muutamat poliitikot mukaan lukien USA:n presidentti Barack Obama ovat käyttäneet tätä ilmaisua. Taannoin 196 kansakunnan päämiehet äänestivät Pariisissa sopimuksesta, jossa sitoudutaan kasvihuonekaasujen pienentämiseen. Tällaiset uutiset saavat maallikot helposti uskomaan, että ilmastonmuutoksen syistä ei ole enää mitään tieteellisiä epäilyksiä.

Maapallon virallisten lämpötilamittausten oudot versiomuutokset

 Käsittelen tässä blogissa vain lämpötilamittauksia, en lämpötilamuutosten syitä. Siksi pyydän, että kommentoijat pysyisivät tässä aihepiirissä. Palaan kyllä lämpötilamittausten syihin lähitulevaisuudessa.

Mitä jos kokeilisimme totuutta tällä kertaa

”The latest report, which runs to 2,000 pages, will be shown to representatives from all 195 governments next week at a meeting in Stockholm, who can discuss alterations they want to make.”

”Tuorein raportti, sisältää 2000 sivua, esitellään ensi viikolla Tukholmassa 195 maan hallitusten edustajille, jotka voivat keskustella muutoksista, joita he mahdollisesti haluaisivat tehdä.”

World’s top climate scientists told to ‘cover up’ the fact that the Earth’s temperature hasn’t risen for the last 15 years

Kun tiede haksahti kiville

IPCC joutuneet nyt tieteellisen tutkimuksen edetessä ehkä muuttamaan ilmastomallin premissejä. Kokonaan uusi paradigma maapallon lämpenemisen tieteelliseen todentamiseen. Hiilidioksidista selitetty lämpeneminen ei ole enää toimiva malli. Kynsin hampain tästä selitysmallista kiinni pitäminen johonkin konsensukseen vedoten ei ole enää totta. Tiede teki tältä osin harharetken, josta se selviää vielä selville vesille omin avuin. Mutta selviävätkö IPCC:n ilmastoteorian takana seisoneet poliitikot tästä kunnialla on sitten jo kokonaan toinen asia.

Hiilidioksidin yhteiskunnallista vaikutusta arvioitu liian kovaksi

Ilmastomallit ovat aliarvioineet aerosolien ilmastoa viilentävää vaikutusta, joten ilmastomallien näyttämä lämpötilan nousu on ollut jatkuvasti liian suuri, toisaalta on pyritty aliarvioimaan CO2:n vaikutusta maapallon lämpötilaan. http://cowles.yale.edu/sites/default/files/files/pub/d20/d2083.pdf

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä